Pentti Nissilä oli mukana rakentamassa Lapin syrjäkylien ensimmäisiä sähkölinjoja Lapin sodan jälkeen. Hän menetti jalan ja käden sähkötapaturmassa Kittilässä vuonna 1952. Pentin puhe Valontuojat -elokuvan lopussa:
Oli semmonen tunne että se on niinko minusta kiinni.
Että minun pittää tehä tätä.
Sen takia että olo paranee.
Se anto niinko intoa siihen.
Yhteistyö.
Oltiin niinko veljeksiä.
Niinko yhtä miestä.
Se paino repussa: huomenna on parempi ko painat vain töitä, teet töitä.
Se anto intoa ja säälimättömyyttä itteä kohtaan.
Se oli ainoa into siinä että maailma paranee, ko jaksamme vain painaa.
Jos me annamme periksi niin se hajoaa kokonaan.
Ja sen tuntee nyt vielä vanhanakin että sitä on vähän jääny jäljelle sitä sisua.
Ei ole niin paha lannistumaan.
Kyllä sitä aina selvitään.
Ja niin se on tehny tähänkin päivään asti.
Kaikki elämä paranee.
Sehän on selvä juttu.